Kesätöissä HoNsUlla

4.8.2017


Kesätyöni HoNsUn Hippo-korisleireillä

Minulla oli kesän alussa mahtavat kaksi viikkoa leirin ohjaajana Honsun Hippo-korisleireillä, jonka Osuuspankki mahdollisti. Olen jo kerran ollut Osuuspankin järjestämässä työpaikassa ja tämä oli nyt toinen kerta. Kummassakin työ on ollut erilaista, mutta kivaa ja just sopivaa mun ikäiselle. En usko, että kumpaakaan työpaikkaa olisin saanut ilman osuuspankin tukea. Hakeminen on helppoa, ja apua käytännön asioiden hoitamiseen saa tarvittaessa Osuuspankilta tai yhdistykseltä.

Sitten itse työntekoon, jos sitä siksi voi kutsua. Mä itse pelaan koripalloa ja oli kauhean kivaa päästä valmentamaan vähän nuorempia koripalloilijoita. Ensimmäinen viikko meni noin ala-asteikäisten kanssa opetellessa layuppia ja muita koriksen perusasioita leikkien ja ulkona olon lomassa. Mukana oli melkein neljäkymmentä toistaan innokkaampaa harjoittelijaa, joten vilskettä ja vilinää riitti. Välillä rauhoituttiin kuitenkin miettimään, mitä asioita urheilijan elämä pitää sisällään esim. levon ja oikeanlaisen ravinnon tärkeyttä. Viikko huipentui yllätysvieraisiin, Hipon vierailuun sekä leiripeleihin.

Toisella viikolla oli yläaste-ikäisiä kymmenen, mutta vauhtia riitti silti. Salissa harjoiteltiin paljon heittämistä ja välillä pelattiin milloin yks-ykkösiä tai normi viis vastaan viis pelejä. Ulkona suosikeiksi nousi kirkonrotta ja jalkapallo. Päästiin yhtenä sateisena päivänä kattomaan korisleffaakin. Viikon suurin juttu oli kyllä ehdottomasti heittokisa pankki vai oliko se nyt pantti, jossa jokainen heitti vuorollaan palloa kolmoselta että saataisiin pankkiin pisteitä, jotka ensimmäinen ohi heittäjä saisi. Voittaja oli siis se joka viimeisenä oli pysynyt tietyn pisterajan alapuolella.

Minulla oli mahtavat kaksi viikkoa. Kiitos Honsulle sekä Osuuspankille, että teitte ne mulle mahdolliseksi!

-Apuvalkku Karo